Ihmisinä pidämme siitä, että olemme oikeassa. Se vahvistaa käsitystä itsestämme ja tuntuu hyvältä.
Väärässä oleminen voi puolestaan tuntua uhkaavalta, etenkin jos jostain mielipiteestä on tullut osa identiteettiä. Koiraharrastuksessa tämän tunnistaa helpoiten keskusteluista, jotka koskevat koulutustapoja tai palkitsemiseen liittyviä eroja. Kun mielipide on osa identiteettiä, keskustelu ei ole enää pelkkää tiedon etsimistä, vaan usein myös omaan porukkaan kuulumisen osoittamista.
Me emme edes havainnoi täysin neutraalisti. Se, mitä odotamme näkevämme, vaikuttaa siihen, mitä huomaamme.
Jos uskon, että koira reagoi tietyssä kohdassa, huomaan helposti juuri ne käyttäytymisen muutokset, jotka sopivat tähän oletukseen. Ja vastaavasti en huomaa niitä, jotka eivät vahvista ennakko-oletustani. Niitä koiran eleitä, jotka tapahtuvat ikään kuin väärässä paikassa tai väärän aikaan.
Mitä tärkeämpää oikeassa oleminen meille on, sitä vaikeampi on huomata havaintoja, jotka eivät sovi tulkintaamme. Eikä ihme, koska oikeassa oleminen antaa meille miellyttävän tunteen. Se kertoo meille, että ymmärrämme, osaamme ja hallitsemme.
Hajutyöskentelyssä teemme koiran käyttäytymisestä päätelmiä. Ihan jo siitä syystä, että haju itsessään on meille näkymätön ja paljolti myös hajuton koiraan verrattuna. Kun kokemusta kertyy, meille muodostuu paljon tietoa siitä, miltä koiran työskentely yleensä näyttää.
Opimme tunnistamaan pieniä muutoksia elekielessä.
Opimme ohjaajina ennakoimaan niiden avulla, esimerkiksi hakeutumalla johonkin suuntaan. Lyhyesti ilmaistuna: opimme tuntemaan koiramme tapaa työskennellä.
Se on arvokasta. Todella arvokasta.
Ansa piilee siinä, että alamme pitää omaa tulkintaamme varmana havaintona.
Siksi hyvä ohjaaja ei ole se, joka tulkitsee aina oikein. Hyvä ohjaaja on se, joka pystyy muuttamaan omaa käsitystään nopeasti, kun koiran käyttäytyminen antaa siihen aihetta.
Oppiminen edellyttää mahdollisuutta olla väärässä.
Jos odotan, että koiran pitäisi ilmaista tietyssä kohdassa, mutta se ei ilmaise, olen saanut tietoa. Jos oletan koirani osaavan jonkin asian ja se ei pystykään siihen, olen saanut tietoa. Tietoa, jonka pohjalta voin päättää miten toimin jatkossa.
Kouluttaessa puhutaan paljon kriteereistä, vahvisteista, ajoituksesta, ympäristöstä, motivoinnista ja koiran lukemisesta.
Kaikki nämä ovat tärkeitä.
Haluaisin lisätä tähän listaan vielä yhden taidon: kyky erottaa toisistaan se, minkä tiedän, siitä, minkä haluaisin olevan totta.
Kuten yksi instassa saamani vastaus kysymykseeni oikeassa olemisesta asian ihanasti kiteytti
”Oikein” ei saa olla sama asia kuin ”minun tavallani”.